fbpx
Digimys: näin keksit postausaiheita someen

Nyhjää tyhjästä – näin keksit sisältöä somekanavillesi

Instagram kumisee tyhjyyttään ja Facebookissakin viimeisin julkaisu on viime kuulta… Ei ole ideoita uusiin julkaisuihin eikä aikaa tehdä julkaisuja. Kuulostaako tutulta?

Kun julkaisuväli venyy, kasvaa samalla myös kynnys seuraavan julkaisun tekemiseen yhä korkeammaksi.

Mistä sitten keksiä uutta sisältöä ja aikaa julkaisujen tekemiseen?

Onko sinulla viisi minuutta aikaa hoitaa asia? Hyvä, sillä se riittää. Laita ajastin käyntiin, nyt aloitetaan:

Käytä 2 minuuttia aikaa siihen, että kirjoitat ylös (kynällä paperille tai vaikka puhelimen muistiinpanosovellukseen) asioita, joita olet tehnyt tai työyhteisössäsi on tehty viime päivinä. Asiat voivat olla rutiinitehtäviä tai jotain erikoisempaa, esimerkiksi:

”Tein paperitöitä kirjanpitoa varten”

”Valmistelimme yhdessä kevätjuhlia”

”Saimme valmiiksi verkkosivuprojektin asiakkaalle”

”Valmistimme tuotteita joulukauppaan”

”Saimme myyntiin erän suosittuja islantilaisia neulelankoja ja ne myytiin 5 minuutissa loppuun”

”Siivosimme porukalla takavaraston”

”Iloitsimme porukalla, kun Kertun pitkäaikainen haave toteutui ja hänestä tuli isoäiti”

”Tein tällä viikolla ennätysmäärän lettikampauksia”

Kun pari minuuttia on kulunut, käytä toiset 2 minuuttia siihen, että valitset yhden äsken keksimistäsi aiheista ja kirjoitat siitä tarinan. Esimerkiksi:

”Kesä on jouluihmisen parasta aikaa 😀 Kun muu Suomi alkaa valmistautua juhannuksen viettoon, on meillä jo joulutunnelma täällä pajalla. Tällä viikolla valmistui yli 200 tonttua lähetettäväksi edelleen jälleenmyyjillemme ympäri maailman.”

tai 

”Mikä on sinun lempilettisi? Erilaiset lettikampaukset ovat nyt trendikkäitä.”

Nyt sinulla on vielä minuutti aikaa. Käytä se itse julkaisun tekemiseen! Nappaa kuva tai video postauksen yhteyteen ja ajasta tai julkaise postaus eetteriin saman tien. 

Aikaa kului vain 5 minuuttia ja lisäksi sinulla on jo lisää aiheita valmiina seuraaviin julkaisuihin.

Jos sinulla on vielä toiset viisi minuuttia aikaa, jalosta saman tien parista muustakin ideasta valmis teksti, nappaa kuvat tai ota video, niin saat ajastettua uutta sisältöä pariksi päiväksi eteenpäin.

Tässä vielä muutama bonusvinkki:

Pidä julkaisut yksinkertaisina ja kiinnostavina

Tee yhdestä asiasta yksi julkaisu. Ihmiset eivät jaksa keskittyä, jos suollat monta asiaa samaan julkaisuun. Samalla saat enemmän aiheita someen, kun kerrot samasta aiheesta (eri näkökulmista) monessa eri postauksessa. 

Älä kuitenkaan pelkää pitkää tekstiä, tärkeintä on saada kerrottua ”koko tarina”. Eli kerro kaikki oleellinen, jotta lukijalle selviää mistä on kyse.

Ajattele muutenkin lukijaa, kun kirjoitat julkaisua. Asettaudu hänen asemaansa. Mieti, mikä on se olennainen tieto, jonka haluat julkaisullasi lukijalle välittää ja laita se asia heti alkuun. 

Puhu aina yksilölle, sillä siten saat sitoutettua lukijan tehokkaammin. Vältä minä- tai me-muotoa, jos mahdollista, ja suosi sinä-muotoa.

Kuvat ja videot nappaavat huomion

Kuvalla tai videolla nappaat some-selailijan huomion, joten panosta kuvien ja/tai videoiden laatuun ja sommitteluun. Puhelimellakin saa hyviä kuvia ja some-käyttöön sopivia videoitakin, kun käytät hetken valaistuksen suunnitteluun ja sommitteluun.

Erityisesti, jos visuaalisuus on sinulle tärkeää, kiinnitä huomiota some-tiliesi visuaaliseen laatuun. Voit jopa harkita ammattivalokuvaajan palkkaamista, jolloin saat laadukkaita kuvia varastoon ja säästät omaa aikaasi.

Kalenteroi some-aikaa

Jotta homma tulisi hoidettua jatkossakin, laita itsellesi kalenteriin aikaa some-julkaisujen tekemiseen. Voit kalenteroida joko 10 minuuttia kerrallaan parina-kolmena päivänä viikossa tai vaikka puoli tuntia kerran viikkoon. 

Ideoita kannattaa kirjata ylös aina, kun jotain juolahtaa mieleen.

Muista myös spontaanius, joskus parhaat some-julkaisut syntyvät sattumalta. Hyödynnä hauskat hetket ja kommellukset.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös